Etusivu Taide Hinza Sarjakuvat Valokuvat Sivuista Vieraskirja Linkitys

SIVUISTA



Twist Timer on ensimmäinen sivustoni, jonka olen saanut valmiiksi asti ja siihen pisteeseen, että sitä voi oikeasti levittää muillekkin ihmisille. Edellinen sivustoni, jonka 1-2 vuotta sitten tein oli ensimmäinen, joka oli lähellä tulla valmiiksi sain sivun koodattua, mutta sisältö jäi vajaaksi ja taas kerran en saanut mitään lopulta aikaiseksi. Nyt kuitenkin kun olen parissa sarjakuva projektissa mukana ja deviantartin lisäksi halusin omat taide sivut. Ystäväni medicy auttoi minua sivun koodaamisessa, koska en ole css:n käytössä hyvä ja tarvitsin siinä apua. Sivut on avattu 31.1.2009 domainille, jonka mahdollisti int2000.net. Uusi leiska ver. 2 on kokonaan omaa käsialaani, joka ilmestyi sivustolle 26.5.2009.

Copyright

linkki bannerit muille sivuille on tehnyt sivujen omistaja/ylläpitäjä, kaikki muu tällä sivustolla on omaa käsialaani.